Heinäkuu melkein lopussa

Niin kuin muutkin kesäkukat pikkuhiljaa, tämä Aaron kylvämä piiankieli on alkanut kukkia.

Tässä on mun pihan yksi häpeäpilkuista. Keskellä nurmikkoa on ympyrä, jossa tullessamme oli vanha omenapuun kaadosta jäänyt runko. Tökkäsin sitä viime vuonna ja se kaatui. Koloon siirsin särkyneen sydämmen, joka myös kasvoi tämmöisessä pikkuympyrässä nurmikossa. Keväällä tähän pikkuympyrään ilmestyy mukulaleinikkiä. Sitten se häviää ja tilalle tulee tätä peurankelloa. Sekä jotain kiertoa. Vaikka tämä onkin aika kamala, niin minua kiehtoo tässä se, että se muuttaa ulkoasuaan koko ajan.

Tässä tämän hetkinen tila keväällä uudistamastani autotalli päädystä.
Tässä kuva toukokuulta, kun mitään ei ollut tehty.
Tässä kuva kesäkuulta.

Saatiin takapihalle portaat, jotka johtavat metsään. Ei tartte enää kompuroida ylös etsimään metsäpolkua.

Heinäkuussa meitä ilahduttavat:

Varjoliljat

pihajasmike

kellokuusama

kurjenpolvi

pikkukäenminttu

kuunliljat

Iki-ihanat kellot...

peurankellot

kurjenkello

karpaattienkello

pisamakello

sama ku äsken

kurjenkello uusix.

Kellot on kyllä olleet tosi iloinen yllätys. Niin kuin esikotkin. Näitä kahta saattaa pihalle tulla lisääkin, koska niin hyvin viihtyvät.