Kevät on tullut jäädäkseen ja kesäkin kolkuttelee jo ovella. Meillä viimeiset lumilämpäreet ovat lähes sulaneet. Jäljellä läpimätä ruohokenttä. Kovinkaan kaunista ei lähitienoilla tällä hetkellä ole. Vesisade on kaikkien huulilla, kun pöly nousee Saaristotieltä.
Mutta ihanaa todella, että on siis kevät. Takapihalla kukkivat sipulikukat ja, niin rakas, sinivuokkokin. Ostoslistaani lisäisin syksylle krookuksen sipulit. Muuta en tällä hetkellä kaipaa.
Siitepöly on myös ajankohtaistunut meidän perheessä. Äiti on kait ainoa, joka ei pahemmin moisista kärsi. Aaro on nyt oikein allergiatestit läpikäynyt mies ja löytyihin sieltä vähän ongelmakohtia. Pähkinän siitepöly vaivasi tässä vielä vähän aikaa sitten ja kohta on sitten koivun vuoro. Heinäkuussa olisi kai timotei. Kissa ja koira saa meillä elää rauhassa, koska allergiatestit näytti nollaa. Lääkitystä saatiin ja onhan se elämä niin paljon iisimpää nyt, kun musiikkikin on taas kivaa ja jatkuva känkkäränkkä-noita on kaikonnut (ei toki kokonaan). Tylsää tietysti, että näitä vaivoja löytyi, mutta kyllä se äiti aina tietää. Kaikki ei vaan ollut kohdallaan.
Pääsiäisenä syntyi liuta pieniä karitsoja ja niitä on yksi jos toinenkin käynyt ihailemassa. Meidän isännät älysivät napata myös kameran mukaan. Nämä siis sijaitsevat Tennbygårdissa, eivätkä ole meidän lampaiden karitsoja.
Meidän lampaat sen sijaan pääsivät kesäkuosiin, kun villat leikattiin pois. Aika pieniähän nuo ovat ilman villapeitettä. Mutta varmaan mukava kevennys kesälle. Voi kun itse voisi keventää noin helposti.
Tässä Kajsa kevätilmeessään. Yleensä on vielä punaista aika paljon enemmän, kun kihnaa itseään punamultaseinään.
Nämä mussukat isäntä kuvasi Liedossa tänään. Viimeiset Iran pennut. Toinen sai muuten jäädä emonsa hoiviin kokonaan. Lutuisia nuo kyllä on. Pentukuume sai taas kipinää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti